Jäähyväiset blogille

"On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa
Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa
Jäi jälki sydämiimme
Jälki unelmiin
Teille laulamme nyt näkemiin
kerto:
Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän
Kanssa hyvän ystävän
Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa
On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa
On yksi joka pystyy kaiken ymmärtää
Jeesus vierellemme aina jää"

Näillä Pekka Simojoen sanoilla tahdon jättää hyvästit teille blogini muutamalle uskolliselle lukijalle. Ehkä tapaamme jossain vaiheessa uudestaan, mutta kuten olette huomannut, ei päivityksiä ole tullut kovin usein. Toisaalta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on raskasta kirjoitella ilman mitään palautetta. Niinpä en aio enää stressata itseäni tämän asian suhteen, vaan jätän tämän blogin elämään omaa elämää. Tällä hetkellä ei vaan aikani riitä kaikkeen, joten tästä tingitään tällä kertaa. Toivottavasti näemme muissa merkeissä ja eihän sitä tiedä, jos tännekin joku kaunis päivä palaan uusin metkuin. 

Siihen asti pärjäilkää ja nauttikaa tulevasta kesästä ja elämästä yleensä!

Siunausta toivottaa Iipa :)

Ps. Voihan se olla, että nämä minun lopettamispäätökset ovat yhtä pitäviä kuin Janne Ahosella...

Positiivista palautetta

Aikaa on vierähtänyt, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Viime aikoina ajatukset ovat olleet muualla, mutta nyt ajattelin muistaa teitä, rakkaat blogini lukijat, pienellä tekstillä.

Me ihmiset olemme omia persoonia. Jokainen käyttäytyy enimmäkseen opitulla tavalla, mutta myös persoonalleen luontaisella tavalla. Harva uskaltaa olla joka tilanteessa oma aito itsensä. Heitäkin on. Ihailen sellaisia ihmisiä hyvin paljon (enkä tarkoita heitä, jotka katkeroituneena huutelevat kaiken, mitä sylki suuhun tuo). Itsekin yritän kohdata ihmiset omana itsenäni, vaikka käyttäydynkin eri paikoissa eri tavalla. Töissä pyrin kohtaamaan jokaisen ihmisen ystävällisesti hymyillen. Kotona en työpäivän jälkeen ehkä jaksakaan olla se hymyilevä Iipa. Huonona päivänä en edes työkavereiden läsnäollessa.

Entä meidän tapamme kommunikoida? Miten kerron jonkun asian, ikävänkin, toiselle ihmiselle? Tässä olen ottanut mallia työkaveristani joka onnistuu sanomaan ei niin mukavan asian positiivisesti. Toinen on tyytyväinen saamaansa palveluun, vaikka emme olisi voineet auttaa asiassa hänen toivomallaan tavalla. Jos lapsellemmekin töksäytämme ei käy-kommentin, hän todennäköisesti lähtee paikalta jalkoja tömistellen ja paiskaa oven kiinni huoneeseensa. Jos tarkoituksemme on vastata kieltävästi kysymykseen, voimme lähteä liikkeelle jostain toisesta kohdasta. Esimerkiksi kommentoimalla, että hyvä idea, sen voisi toteuttaa joskus. Mutta. Ja perustella vastauksemme hyvin, miksi asia ei nyt käy. Samalla voimme ehdottaa toisen ajankohdan tai määräajan, mihin mennessä asia voisi hoitua. Näin lapsi tuntee tulleensa kuulluksi eikä vain jyrätyksi.

Olen itse saanut kahdenlaista palautetta viime päivinä. Toisessa palaute on hyvin töksähtelevää ja panostetaan siihen, mikä meni pieleen. Se ei koskaan kuulosta mukavalta, vaikka olisi tottakin. Toinen taas paneutuu ensisijaisesti antamaan positiivista palautetta. Käydään läpi virheet, mutta sävy on positiivinen. Kommentti alkaa ja päättyy positiivisesti. Silloin ihmiselle jää hyvä mieli. Kumpaa palautetta haluat itse ottaa vastaan? Entä millainen äänensävy sinulla on, kun annat palautetta toiselle ihmiselle tai kommentoit asioita? Huomaan itseni kohdalla, että aika ajoin kannattaa tehdä suunnan tarkistus tässäkin asiassa.

Vielä tahdon esittää mahtavan positiiviset kiitokset kaikille ihanille ihmisille, jotka jaksavat kuunnella minua ja positiivisesti kannustaa elämässä eteenpäin! Olette elämänrikkaus!

Siunausta päivääsi! :)

Iipa