Luurankoja kaapissa

Jokaisella on salaisuutensa ja asioita, joita ei halua julkisuuteen tai muiden tietoon. Se on ihan normaalia ja ei siinä mitään.
Toisaalta, kun niitä asioita alkaa kertyä niin paljon, että niistä syntyy se kuuluisa luuranko sinne kaappiin, ei ihminen ole niin vapaa kuin haluaisi, vaan hänestä tulee salaisuuksien vanki. Pitää koko ajan säilyttää kulissit kunnossa, miettiä, mitä kenellekin sanoo ja silti ihminen koko ajan pelkää, että lipsauttaa tai joku muu ihminen paljastaa hänen asioitaan muille.

Kun olemme avoimia ja kerromme asioistamme toisille, miettimättä mitä se toinen nyt tästäkin ajattelee (tämä ei tarkoita sitä, etteikö niitä salaisuuksia saisi olla tai että kaikki asiat pitäisi kertoa maailmalle), ei niitä luita pääse kertymään luurangoksi asti. Silloin saamme olla vapaita ja meille riittää vain se yksi luuranko - oman kehon sisällä.

Keskivertoihminen

Ilmoitimme vedenkulutuksen vesilaitokselle. Sieltä tuli viesti, että kulutamme liian vähän vettä. Miten niin? Kuka määrää, kuinka paljon meidän pitää kuluttaa vettä? Sama oli sähköyhtiön kanssa, kun laskut tulivat arvioina. Aina oli arvioitu sähkönkulutus niin yläkanttiin kuin olla ja voi... Odottelemme seuraavaksi kirjettä sähköyhtiöltä, jossa he valittavat meidän liian vähäisestä sähkönkulutuksesta johonkin keksittyyn syyhyn vedoten...
Kaikki nämähän perustuu ensimmäiseksi bisnekseen, rahaa pitää tulla ja tietysti kiskotaan ne rahat etukäteen ihmisiltä ja ehkä voidaan maksaa ne takaisinpäin sitten joskus. Toiseksi, ne perustuu KESKIVERTOIHMISEEN/perheeseen. Kuka se sellainen on? Jotkut tuhlaa paljon jotkut vähän. Minusta on todella outoa, että kuvitellaan kaikkien käyvän puolen tunnin suihkussa tai pitävän tietokoneet auki yötäpäivää, jne... Eikös nykyään aina paasata ympäristöystävällisyydestä ja muusta vastaavasta. Nytkö me olemme kamalia ihmisiä, kun meidän veden- sähkön- ja muu kulutus on liian vähäistä?!?
Siis vesilaitosta ei kiinnostanut tietää, että meillä on oma porakaivo, jota käytimme kesällä uima-altaan täyttämiseen, auton pesuun ja kukkien kasteluun... ;)

P.S. Minä kyllä tykkään niistä puolen tunnin suihkuista... :D

Psalmi 27:14

"Odota Herraa. Ole luja, ja olkoon sydämesi rohkea. Odota Herraa." (Raamattu Kansalle-käännös)

Niin, miten tuo pitäisi käytännössä tulkita? Voin valottaa tilannettani sen verran, että olen toiminut yrittäjänä vuoden ja starttirahakausi päättyi ja olen käytännössä työtön yrittäjä tällä hetkellä. Järkeni (ja varmaan jokaisen lukijan järki) sanoo, että ei muuta kuin palkkatöihin vaan ja sillä selvä, mitä siinä urputat. Mutta. Se ei olekaan niin yksinkertaista. En ala tarkemmin elämäntilannettani selvittämään, mutta jo firmaa perustaessani rukoilin Herraa, että jos firma on sinun tahtosi ja saan sen pystyyn, niin pidä myös huoli, että elän sillä/tulemme toimeen. Ja kun mietin tuota palkkatöihin palaamista, niin joka kerta nousee tuo Raamatun kohta mieleen. Miksi? En tiedä, mutta haluan uskoa, että jotain on tekeillä minun tulevaisuuttani varten. Ehkä olen erehtynyt, ehkä en vain laiskuuttani/osaamattomuuttani osaa vetää oikeista naruista (sen myönnän, että  olen surkea markkinoija), mutta silti...

Ehkä olet itse elämässäsi risteyspaikassa tai "tyhjän päällä". Järkesi huutaa sinua ottamaan askeleen fiksuun suuntaan, mutta jokin taistelee sitä vastaan. En osaa neuvoa sinua, mutta voin sanoa, että et ole yksin, elämäntilanteen suhteen ja toisaalta olet kyllä Jumalan kämmenellä (vaikka et sitä huomaisikaan).

Luotetaan Herraan (kuten -92 käännös tuon sanoo) ja odotetaan Hänen tahtonsa tapahtumista! Se ei tietysti tarkoita sitä, etteikö työtön saisi hakea työtä, opiskelija(ksi tahtova) opiskelupaikkaa tai yrittäjä asiakkaita... :D

Erilainen - Samanlainen

Syksy. Niin ihanan värikäs, kuulas ja raikas. Toisaalta sateinen, harmaa ja synkkä (kuten tänään). Syksy on myös luopumisen aikaa ja toisaalta uuden luomisen aikaa. Luonto luopuu kesästä ja valmistautuu talveen. Ihminen luopuu hellevaatteiden käytöstä (jotka kyllä tänä kesänä taisi jäädä suurilta osin kaappiin) ja aloittaa vaikkapa uuden harrastuksen kansalaisopistossa. Silti luonto on luonto ympäri vuoden ja ihminen on ihminen toppavaatteidenkin alla.

Mitä näet ylläolevassa kuvassa? Puita? Rivin tuijia? Aidan? Kuolleen puun?
Itse huomasin jo kauempaa erikoisen värisen puun kaikkien noiden vihreiden tuijien välissä (aita jatkui kuvasta myös taaksepäin). En tiedä, onko pakkanen vai mikä vienyt välistä puita, vai onko rako jätetty tarkoituksella, mutta tuo lähes kuollut puu vei huomioni ja piti tulla lähempää katsomaan. Onko se enää tuija (vai onko noi edes tuijia??), kun ei ole samannäköinen kuin nuo muut? Kuuluuko se joukkoon mukaan? Siinä on väli molemmin puolin, ihan kuin se olisi jätetty erilaisuuden vuoksi yksin.
Tunnistatko itsesi tai jonkun muun ihmisen? Oletko huomannut, kuinka helposti toinen (varsinkin vähän erilainen) jätetään yksin, jopa seurakunnassa. Onko heikko, pieni, sairas, ujo, toisenvärinen tai jotenkin muuten erilainen myös ihminen? Onko hän tervetullut seurakuntaan tai tuttavapiiriisi? Toivottavasti vastaus oli kyllä molempiin kysymyksiin ja toivon, että se näkyy myös käytännössä (myös omalla kohdallani).

Siunausta ja värikästä syksyä Sinulle!

10 syytä miksi Raamattu (kirja) on parempi kuin Facebook (Naamakirja)

1. Raamatun avaamiseen et tarvitse käyttäjätunnusta.

2. Raamatun avaamiseen et tarvitse salasanaa.

3. Raamattua voit lukea myös sähkökatkoksen aikana tai missä tahansa.

4. Raamatussa ei kerrota, mitä kukakin teki 5 min. tarkkuudella.

5. Raamatun sivuilla ei ole mainoksia.

6. Raamatun lehdille kirjoittamasi kommentit tod. näk. jäävät vain sinun tietoon eivätkä päädy bittiavaruuteen sadan ihmisen luettavaksi.

7. Voit rauhassa raivota Raamatulle, Jumala ei suutu siitä, eivätkä kaverit katoa mihinkään sen takia.

8. Jos olet viikon lukematta Raamattua, siellä on tekstit edelleen samalla paikalla, eikä ulkoasu ole muuttunut mihinkään.

9. Raamattu ei "kaadu" yhtäkkiä, kun olet lukemassa sitä, voit lukea niin kauan kuin haluat ja voit rauhassa kääntää sivua ilman, että tulee teksti "Sivu on väliaikaisesti poissa käytöstä", tms.

10. Raamatun avulla voit paremmin oppia tuntemaan Jumalaa ja rakentamaan uskon elämääsi.

Kun Jumala yllättää...

Olen yrittänyt elämässäni toteuttaa Raamatun opetusta antamisesta ("Antakaa, niin teille annetaan... Luuk. 6:38). On se ollut sitten aikaa, rahaa, vaatteita, ruokaa, jne... En ole olettanut (okei, ehkä toivonut), että Jumala on automaatti, joka antaa euron tai 500 euroa, jos itse annan euron (näinkin voi tietysti käydä jollekin). Joskus saamme takaisin rahaa, kun olemme antaneet rahaa, joskus olen saanut lasten vaatteita, kun olen itse lahjoittanut lasten vaatteita. Mutta tänään Jumala yllätti minut metsässä. :) Kesällä kävin etsimässä meidän lähimetsässä kanttarelleja ja rukoilin Taivaan Isää, että antaisi niitä minulle ja kovan etsimisen jälkeen löysin niitä hiukan/jonkun verran. Tänään sitten päätin lähteä etsimään suppilovahveroita ja kas kummaa, ensimmäiseksi löysinkin kanttarelleja (luulin, ettei niitä ole enää). Siitähän minä "masennuin" ja ajattelin, että ei niitä suppilovahveroita taida olla (tai ne on kaikki kerätty viikonlopun aikana). Etsin silti samoista paikoista kuin kanttarelleja kesällä. Ei näkynyt... Muita sieniä kyllä oli. Jossain vaiheessa huomasin sammaloituneen kannon päällä pienenpieniä suppilovahveroita ja olin, että jaahas, ne on vielä niin pieniä, mutta vierestä löytyikin jo vähän isompia ja huomasin, että niitä onkin jo kerätty. Ei muuta kuin aloin keräämään pieniä suppiksia ja niitähän alkoikin löytymään koko ajan lisää... Lopputuloksen näetkin kuvasta. Jumala kai päätti yllättää minut tänään ja antaa sekä kanttarelleja, että suppilovahveroita minulle (ainoat sienet, mitä uskallan kerätä). Tämä voi jostakin tuntua naurettavan vähäpätöiseltä jutulta, mutta minulle se on ihme siksi, että lähistöllä asuu paljon ihmisiä ja muitakin liikkuu metsässä. Ja uskon siihen, kun kiitän Jumalaa pienistä ihmeistä, saan kokea myös niitä suuria ihmeitä. Kannattaa kokeilla, ei siinä mitään häviä (korkeintaan saa)! :D

Siunausta päivääsi!

P.S. Kukkapenkkini innostui uudestaan kukkimaan...

Syksy saapuu...

Niin, kesä on vaihtunut syksyksi laiminlyödessäni blogiani... Yritän taas hiukan tiiviimmin kirjoitella tänne, vaikka alunperinkään en ole aikonut pitää tätä päiväkirjanani, vaan enemmänkin kolumnimaisena kirjoittamisen harjoittelupaikkana. Ajatuksia ja aiheita on tullut (ja mennyt), mutta nekin on jäänyt kirjoittamatta.

Mutta haluan edes yhden aiheen jakaa kanssanne, eli palaan aiheeseen kukkapenkki (ks. ed. kirjoitus). Tässä on viimeinkin kuva, mitä sain aikaiseksi. Valitettavasti auringonkukat eivät olleet oikealla paikalla eli ne kuolivat samantien (ehkä liian ravinteikas maa, tms.), mutta kuvassa kukkivat tähtöset (vai mitä ne nyt olikaan nimeltään, en muista) alkoivat kukkimaan uudelleen ja kukkivat tälläkin hetkellä komeasti. :) Siinä tapauksessa se ei kyllä kuvaa mieltäni millään lailla, se kun on ollut vähän alamaissa viime aikoina johtuen useammastakin (keskeneräisestä) asiasta. Onneksi voin turvautua Taivaan Isään ja luottaa Hänen viisauteensa kaikissa asioissa ja KIITTÄÄ joka tilassa! Jopa silloin, kun itse tulee kaahattua polkupyörällä liian kovaa ja kaaduttua komeasti asfalttiin (siinä olisi ollut materiaalia Hauskoihin kotivideoihin), kun oli (olevinaan) kiire. Onneksi silloinkin Jumala varjeli ja sain vain ranteen vähän kipeäksi ja hiukan asfaltti-ihottumaa käteen. Pyöräkin pysyi ehjänä ja kypärä (vaikka se olisi varmaan hyvä vaihtaa, kun tälli tuli siihenkin)...
Jos jotain hyvää pitää mainita viime ajoilta, se on ihanien nuorten naisten solu, johon olen saanut liittyä ja joka on tällä hetkellä viikon kohokohtani (jos ja kun pääsen sinne)... Kiitos rakkaat siskot siitä! Ja kiitos Taivaan Isä, olet mahtava tyyppi!!! ;DDD

Muutto ja muuta mukavaa...

En ole kirjoitellut vähään aikaan, kun menimme muuttamaan juhannuksen jälkeen kerrostaloasunnosta omakotitaloon. On ollut hiukan sopeutumista ja työtä... Kukkia on pitänyt ensimmäiseksi saada pihalle (nehän ne näkyy ulospäin, ei sisätilat) ja kyllä tavaratkin on löytänyt suurinpiirtein paikkansa. Pikatuparitkin tuli pidettyä, kun alkaa työt taasen, niin onpahan pidetty.

Juhannus meni perinteisesti helluntaiherätyksen juhannuskonferenssissa Keuruulla. Hassua oli, että olimme vain pojan kanssa kahdestaan, kun neiti oli reissussa isovanhempien kanssa ja mies jäi kotiin valmistelemaan muuttoa. Juhannuksen jälkeen oli siis muutto ja tietysti tuli pieni "kulttuurishokki" totutellessa uuteen kotiin. Nyt alkaa pikkuhiljaa koti tuntua kodilta. Ja kertaakaan en ole ajellut vanhaan kotiin, vaikka matkaa ei ole kuin muutama kilometri.

Shokkiani hoidin tekemällä "mielen kukkapenkin"; tuhosin osittain yhden vanhan kukkapenkin ja tein uuden tilalle. Katsotaan mihin se johtaa ja millainen siitä vuosien saatossa tulee. Oli kyllä erittäin hoitavaa repiä vanhoja juurakoita, heinää ja muuta rikkaruohoa pois ja samalla kuvitella, mitä ne voisi kuvata mielen sopukoissa.  Samalla sieltä löytyi kauniita kiviä, jotka nyt toimivat koristeena kukkapenkissä.

Terveiset leiriltä!

Tulipa miehen kanssa oltua pari päivää lastenleirillä... Tietysti ilman lapsia... :D Meidän piltit tahtoivat vain isovanhempien luokse, joten annoimme heidät heille ja itse lähdimme "lomailemaan". No, kyseessä oli päiväleiri, joten lomalta se lähes tuntuikin. Varsinkin, kun säät suosivat ja oli ihanan aurinkoista ja lämmintä.

Kummasti tuli omat lapsuuden leirit mieleen, kun salkopallon kanssa kisailtiin tai leiriolympialaisissa ratkottiin tehtäviä ja viestissä kuljettiin mitä erikoisimmissa vaatteissa (taitaa olla videollakin eräs kerta, kun minä ja serkkuni juostaan suuret saappaat ja takit päällä viestissä). Ah, niitä aikoja...

Tuo leiripaikka oli eri, missä nyt olin. Kylläkin yhden talvileirin olen siellä ollut, mutta omat lapsuuden leirit tuli oltua paikassa, missä oli kaikkea jännää... Milloin pelättiin sutta, milloin karhua ja jos ei muuta, niin käärmeitä (tai lehmiä)... Mutta lapsenahan se oli vain hauskaa. Jännitystä piti olla ja jos sitä ei ollut, sitä tehtiin...

Raamikset olivat "välttämätön pakkopulla", mutta hyvän puhujan kohdalla tuntui, että raamikset loppuivat aina kesken. Onneksi niitä hyviä puhujia riitti leireillä jonkun verran ja raamikset olivat ihan mukavia. Ainakin paljon viisaita juttuja sai kuulla ja Raamatun kertomukset tulivat tutuiksi ja ainakin Isä meidän-rukouksen aukilukeminen on jäänyt mieleen eli aloin oikeasti ymmärtämään sen jälkeen, mitä se tarkoitti.

Iltanuotiolla tuli esitettyä milloin kalliokiipeilyä, milloin kirjoittamiani näytelmiä, mutta hauskaa oli! :) Ja ne ohjaajien esittämät näytelmät, kun itse olin vielä leiriläinen, olivat tietysti parhaimpia. Aina oli hauska katsoa, kun ohjaaja lensi järveen, milloin mitenkin ja mistäkin syystä. Miten se voikin olla hauskaa lapsen mielestä...

Ja se karkkikiska (kerran jopa jäätelöauto) ja muut poliisin, tms. vierailut... Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin... Onneksi aika kultaa muistot ja ne ikävämmät asiat (kuten vesisade, tylsät puhujat, tms.) on jäänyt taka-alalle ja pinnalla on ne hauskat jutut. Kiitos siitä kaikille kavereilleni, ohjaajille ja tietysti Taivaan Isälle, jolta kaikki hyvä tulee ja joka antoi minun olla terve, jotta pääsin jokaiselle leirille lapsuuteni ajan.

Tänä kesänä seuraava sukupolvi jatkaa leirikesämuistojen keräämistä, kun tyttöni lähtee ensimmäisen kerran kesäleirille.

Tekemättömät työt ja stressi

Tuo otsikko taitaa kertoa kaiken... Tämä jatkaa tuota liikunta-aihetta eli vastaava juttu; tiedän, että pitäisi, MUTTA...... Ja selityksiä piisaa (yleensä itselleni). On se niin hankalaa aloittaa, varsinkin, jos se työ ei ole niin mukavaa ja miellyttävää vaan oikeasti vain työtä. Kirjanpitohommat ja muut "kuivat ja paperinmakuiset" ovat vihonviimeisiä ja juuri niitä minun yrittäjänä pitää silloin tällöin tehdä. Toisaalta ne on ihan mukavia silloin, kun tietää mitä pitää tehdä. Yleensä olen kysymysmerkkinä ja siksi ne on vähemmänmukavia....

Nyt joku viisas aikuinen tai nuori tuumii, että sehän on vain ammatinvalintakysymys ja mitä sinä täällä valitat. Kyllä, tiedän sen. Toisaalta harvassa ammatissa säästyy kokonaan jonkinlaiselta kirjaamistyöltä.
Sama pätee kyllä töissä yleensä. Pitäisi siivota, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, muistaa sanoa miehelle "Rakastan sinua", jne... Mielestäni koko pitäisi-sanan voisi poistaa suomenkielestä. Ehkä sitten hommat hoituisi niinkuin PITÄISI. :)

Siunattua päivää sinulle ja muista tehdä ne hommat, jotka täytyy ja rentoudu loppupäivän!

Kahvirauha...

Olenko omituinen, kun haluan juoda aamukahvin rauhassa? Olen saanut vastauksia puoleen ja toiseen. Luulen, että se johtuu siitä, että osa on aamu-unisia ja osa täysin virkkuja aamulla ennen kahvilitran juomista... Mieheni (valitettavasti) kuuluu jälkimmäiseen ryhmään ja valittaa, miksi haluan juoda kahvini rauhassa, mieluiten ihan yksin. Hän taas tahtoo kuunnella radiota, jutella, kolistella astioiden kaa..... Hän ei voi millään tajuta, että jotkut kaipaa aamulla rauhaa, hän taas kaipaa sitä illalla. :) Minusta tuntuu, että päivä on pilalla, jos en saa aamukahvihetkeäni. Pitäisi herätä viideltä aamulla, jotta sen saisi, mutta sitten on taas illalla niin väsynyt, ettei jaksa mitään... On se niin hankalaa... :D

Nämä on näitä avioliiton kiemuroita, jotenkin pitää vain sopeutua ja kai sitä on sopeuduttukin, kun kymppipäivä lähenee... ;)

Siunausta päivääsi. Niin sinkut, nauttikaa kahvihetkistänne ja perheelliset, nauttikaa lapsistanne (ja ottakaa se oma hetkenne)!

Päivitys 27.1.2017: Nyt tiedän, että kyseessä on myös erityisherkkyys ja aistiyliherkkyys. :)

Niin, se liikunta....

Miten ihminen saa itsensä liikkumaan? Okei, muutetaan korpeen ja myydään auto pois. Se on aika tehokas keino, mut ehkä turhankin.... Hyötyliikuntaa siis tulee nykyään turhan vähän, kun liikkuu autolla... Maksamalla monta kymppiä kuussa liikuntapaikkoihin? Ääääh, mulla on rahoille muutakin käyttöä (siis, mille rahoille?!?!?). Se on helppo toisille sanoa, että lenkkarit jalkaan ja baanalle, mut itseni kohdalla... Jotenkin se on niiiiiin vaikeaa, varsinkaan, jos aurinko ei paista ja ulkona sataa tihkua. Älyttömintä on se, vaikka aurinko paistaisi ja olisi ihana ulkoilusää, silti en saa itseäni liikkeelle... Silloin, kun oli vauva talossa, pidin tärkeänä käydä lenkillä tai raskaana ollessa, mutta nyt ei ole sitäkään syytä. Ehdotuksia???

Se vois toimia, että soitat ja kutsut kahville tai lähdetään yhdessä lenkille, mutta tuntuu, että ajat menee aina ristiin. Silloin, kun sopisi toiselle ei sovi minulle, jne... Niinhän se yleensä menee ja taas uusi (teko)syy jäädä sohvan pohjalle katsomaan typerää leffaa.... :DDD

Nauti hetkestä!

KESÄ! Niin kauan odotettu ja kaivattu ja tuntuu, että se on ohi ennenkuin on alkanutkaan... Miten sitä oppisi nauttimaan jokaisesta hetkestä oikein? Olen huomannut, että monet haikailevat mennyttä tai tulevaa. Talvella kaivataan kesää ja kesällä talvea. Onko se niin vaikeaa nauttia tästä hetkestä, kesällä kesästä talvella talvesta??
Miksi ihmisen pitää menettää terveytensä, läheisensä, omaisuutensa, tms. ennenkuin oikeesti arvostaa sitä?

Toivon oikeasti, että osaisin/osaisit arvostaa juuri sitä, mitä sinulla TÄLLÄ HETKELLÄ on: puolisoasi, lapsiasi, itsenäisyyttäsi, ystäviäsi, sukulaisiasi, vanhempiasi, autoasi, asuntoasi, työpaikkaasi, terveyttäsi, liikuntakykyäsi, uskoasi, seurakuntaasi, jne... Olen ymmärtänyt, että harvan lottovoitto tekee oikeasti onnelliseksi (minulla siitä ei kylläkään ole kokemusta), vaikka niin moni haaveilee siitä... Minäkin...

Luulenpa, että yksi paikka on sellainen, missä ei katsota taaksepäin; Taivas. Mutta täällä kyllä haikaillaan sinne, minäkin. :D Ja se taitaa olla ihan sallittua. Siunausta päivääsi! Nauti siitä!

Miksi eläisin tämän päivän?

Moni saattaa ajatella, että elämässä ei ole mitään mieltä tai järkeä. Ehkä sinullakin liikkuu päässä sellaisia ajatuksia. Minulla ainakin on joskus liikkunut. Olen monesti sanonut, että ilman Jumalaa en olisi enää tässä. No, nyt sä ajattelet, että taas näitä tyyppejä, hohhoijaa... Totuus on, että en tiedä, mitä järkeä elämässä on ILMAN Jumalaa... Se, että oikeasti on joku, joka välittää ja rakastaa minua (ja sinua) niin paljon, etten voi käsittää sitä. Ja rakastaa edelleen, vaikka töpeksisin monta kertaa tai vaikka kieltäisin Hänet, niin edelleen Hän rakastaa minua. Miksi? Koska Hän on luonut minut ja sinut, siksi! Ja Hänellä on suunnitelma elämälleni, mutta minä saan itse päättää, haluanko, että se toteutuu elämässäni vai ei... Vapaa tahto. Se on alunperin Jumalan luoma/antama juttu. Ei ihmisen keksintö. :)

Jopa epävarmuuden ja epätoivonkin keskellä tunnen, että jotenkin tästä selvitään, jotenkin asiat selkiintyy. Olen yrittänyt toteuttaa Kirjan "Kiitä sittenkin" (Merlin Carothers, Päivä 1974) opetuksia. Siinä hän kehottaa suurimmankin epätoivon keskellä KIITTÄMÄÄN Jumalaa tilanteesta. Esim. joku haki avioeroa, niin hän kehotti sitä jätettyä ihmistä kiittämään Jumalaa siitä tilanteeta. Eihän siinä oo mitään JÄRKEÄ?!?!?! Joku hullu tyyppi joskus sata vuotta sitten keksinyt, miten voisi sekoittaa ihmisten päät. Vai? Ei. Raamatussa kehotetaan kiittämään JOKA TILASSA 1. Tess.5:18
Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

No, mistä minä tiedän toimiiko tuo vai ei. Kokeilin sitä. :) Pahimmillaan minulle tapahtui eräs päivä tuo sama tilanne, eli uskoin todella, että nyt loppui avioliittoni tähän, mies sai tarpeekseen. Silmät itkusta punaisina kiitin Jumalaa tilanteesta. Ajattelin, että jotenkin Hän auttaa minua tässäkin tilanteessa. Ei mennyt kuin muutama tunti, niin tilanne selvisi. Mies tuli kotiin ja pyysi anteeksi. :) Ehkä se olisi tehnyt sen muutenkin, mutta itse sain varmuuden LUOTTAA Jumalaan kaikissa asioissa, myös ikävissä.

Kehotan sinua kokeilemaan eli kiittämään myös surullisina päivinä, ei vain iloisina. Mutta muista, Jumala on antanut meille vapaan tahdon, Hän ei pakota sinua mihinkään!

Siunausta päivääsi!

Unelmoikaa hyvät ihmiset! :)

Elämään pitää suhtautua positiivisesti; silloinkin, kun tuntuu, että se potkii tosi pahasti päähän. Miksi näin? Ja mistä mä sen tiedän? No, siitä, että elämä on joskus hiukan potkinut minua takaraivoon ja kovastikin. Mutta silti on ollut Jumalaan/elämään luottamus, täältä vielä noustaan. Ja niin on noustu.
En nyt aloita blogini pitämistä sillä, että kerron elämäni kaikki ikävät vaiheet (sitähän te tietysti odotatte), vaan haluan tätä kautta tuoda positiivisia ajatuksia esille (kaikki pessimistit katosivat) ja rohkaista optimistiseen elämäntapaan, koska pessimismi ei muuta kuin tuhoaa sinut ja elämänhalusi sisältäpäin (sitä taidetaankin kutsua katkeruudeksi). En nyt tarkoita sitä, että ei saisi olla realistinen ja jalat maassa kävellä. Totta kai saa ja pitääkin. Mutta asenteella: "en uskalla unelmoida mitään, koska ei ne kumminkaan toteudu koskaan" ei pötkitä pitkälle (tai ehkä pötkitään, mutta minne, se on eri asia)...
Elämäni ei ole pilvissä liitelyä joka päivä ja vaaleanpunaisissa unelmissa lillumista, päinvastoin. Olen aika kova stressaamaan ja tuntuu, ettei mikään onnistu mihin ryhdyn (kuulostaa aika paljon pessimistiltä). Silti monet unelmistani ovat toteutuneet (kiitos siitä Taivaan Isälle, koska häneltä niitä pyysin); tässä esim. muutamia: 2001 keväällä kirjoitin listan asioita, joita haluaisin elämässäni ja sen jälkeen niiden puolesta rukoiltiin, että ne toteutuisivat, jHs. Elämäntilanteeni oli se, että toivuin masennuksestani ja elämä oli kaikkea muuta kuin mallillaan. Silti pyysin aviomiestä, lapsia, Israeliin pääsyä, jne. Kohtia oli yhteensä vajaa kymmenen.
Siitä vuoden kuluttua olin kihloissa ja hääpäivä päätetty. En vielä keväällä -01 ollut edes tavannut miestäni ja tänäkesänä vietämme 10-v. hääpäivää.
2001 keväästä neljä vuotta eteenpäin synnytin esikoiseni ja muutama vuosi siitä eteenpäin toisen. Kuusi vuotta eteenpäin pääsin käymään Israelissa (kiitos myös miehelleni).
Kaikki ne listan asiat, mitä kirjoitin ja jotka silloin tuntuivat lähes mahdottomilta, toteutuivat 10 vuoden sisällä. Nyt olen tehnyt jo uuden listan... :)

Haluan rohkaista sinua unelmoimaan ja luottamaan Jumalaan, pyytämään Häneltä asioita. Hän kuulee ja vastaa (omalla aikataululla ja tavalla).

Matt. 6:33 "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."

Tervetuloa blogiini!

En tiedä, mitä tästä tulevaisuudessa tulee (vai tuleeko mitään), mutta nyt se on sit luotu, ikioma blogi! :)