Siunattua joulua!

Joillekin tähän aikaa siunatun ja rauhallisen joulun toivottaminen tuntuu lähinnä vitsiltä ja pilkalta; kauhea kiire, stressi, lahjoja vielä puuttuu, puolet ruuista hankkimatta ja kaupassa hirvittävä ruuhka.

Sitäkö se joulu on?

Itsekin tykkään laittaa joulua, ostaa lahjoja ja ainakin joulunaikaan tehdä jonkinlainen isompi siivousurakka, mutta en minä kumminkaan jaksa ja muista tehdä aivan kaikkea oikean Martan tavoin.

Seurakunnan joulujuhlassa sain nähdä aivan mainion monologin (esittäjä oli aivan huippu, mutta jätän nyt nimen julkaisematta, kun en ole lupaa kysynyt), jonka oli kirjoittanut Eino Ahonen. Siinä juuri Martta valitteli, kun töitä on kauheasti ja kukaan ei auta. Silti on kiva saada vieraita ja passatakin heitä, mutta, kun...

Pitäiskö oikeasti ottaa mallia enemmän Mariasta? Siis niinkuin oikeasti. Mitä sillä on väliä, jos kaapit ovat siivoamatta ja nurkistakin saattaa löytyä pölyä ja kun aurinkokin paistaa, niin huomasin, että ikkunatkin ovat kaikkea muuta kuin puhtaat (silti en ala niitä pesemään). Laitetaan kaapin ovet kiinni, kynttilät palamaan, niin ei pölyt näy ja keitetään vieraille pelkät kahvit ja piparia kaupan pussista.
Kannattaa muistaa, että vietämme Jeesuksen synttäreitä. Hän ei varmaankaan toivo, että Hänen juhlimisensa vuoksi ihmiset ovat hermoromahduksen partaalla. Muistetaan, että Hän on Rauhanruhtinas ja Häneltä saamme myös pyytää itsellemme sitä rauhaa ja rakkautta (myös itseämme kohtaan).

Rauhaisaa ja rakkauden täyttämää joulun aikaa ja siunattua vuotta 2015!

Kiitos tästä vuodesta rakkaat blogini lukijat!

T: Iipa :)

Että olisimme yhtä

Viime aikoina on yksi asia noussut yli muiden ja nyt vastoin omaa päätöstäni kerron ajatukseni julki.
Avioliittoa koskeva lakimuutos on ollut monen huulilla ja se on nostanut monenlaisia tunteita pintaan. Tämän tekstin tarkoitus ei ole loukata heitä, jotka ajattelevat asiasta eri lailla kuin minä, mutta toivon, että he kunnioittavat sananvapauttani ja oikeutta omaan mielipiteeseeni. Olen pahoillani, jos silti tekstilläni tahattomasti loukkaan jotakuta.

Itse kunnioitan miehen ja naisen välistä avioliittoa eli olen ns. perinteisen avioliiton kannattaja. Meitä on monia ja tässä haluan esittää SUUREN KIITOKSEN kansanedustajillemme, jotka taistelevat perinteisen avioliiton puolesta eduskunnassamme (kuten Päivi Räsänen, Timo Soini ja Mika Niikko tunnetuimmat heistä).

Se, että ihmiset ovat erimieltä asioista ja kunnioitus Jumalan Sanaan vähenee, ei ole mitään uutta. Niinhän Raamatussa kerrotaan. Eikä sekään, että Vastustaja yrittää eksyttää Jeesuksen seuraajat.
Mutta se minua surettaa, että me uskovaiset, kristityt, Jeesuksen seuraajat, hihhulit (millä nimellä meitä sitten kutsutaankin), hyökkäämme toisiamme vastaan ja riitelemme keskenämme jopa oman seurakunnan sisällä.Kyllä meillä jokaisella on oikeus mielipiteeseemme ja uskovaiset ovat vain ihmisiä siinä missä kuka tahansa. Silti erään laulun kertosäkeen alku on soinut päässäni:

"Että olisimme yhtä, niinkuin Vapahtaja rukoili kerran..."

Olemmeko me?

Tunnistaako meistä, että meillä on keskinäinen rakkaus ja Rakkaus asuu meissä? Minä voin tunnustaa, että ei minusta kyllä aina sitä huomaa ja käytökseni ei viittaa edes sinne päinkään. Onneksi armo ja pelastus ovat lahjaa, jonka voin (ja kuka tahansa voi) joka päivä ottaa vastaan, muuten olisin aika pulassa... Silti yritän miettiä (kuten tätä tekstiä kirjoittaessani), mitä sanon ja mitä kirjoitan. Monesti niitä sammakoita loikkii, mutta joskus saan rohkaista kanssakulkijaa. Opetellaan miettimään, mitä sanotaan, eikä sanota heti, mitä mietitään. Ja tietysti tarpeen mukaan pyydetään ja annetaan anteeksi ja rakastetaan kaikkia ihmisiä, myös heitä toisen mielipiteen omaavia. ;)

Siunausta päivääsi! :)

Armo riittää

Kuinka usein me ihmiset yritämme päteä jollain lailla. Koulussa, töissä, harrastuksissa, ihmissuhteissa. Myös Jumalalle sitä huomaa pätevänsä ainakin omissa ajatuksissaan ja muiden ihmisten nähden (Jumala kun näkee totuuden ja sydämen syvimmätkin sopukat). Monessa uskonnossa onkin se periaate, kun teet näin ja näin, niin sitten saat jotain. Myös kristinuskossa ihmiset ovat keksineet kaikenlaisia ehtoja ja tapoja, joita noudattamalla olisimme (muka) parempia uskovaisia ja kelpaisimme Jumalalle.

Onneksi se ei pidä paikkaansa.

Vaikka kuinka yritämme pyhittää itseämme ja hurskastella, se ei tuo meitä yhtään lähemmäksi Jumalaa, väitän, että päinvastoin. Kuten sanotaan, omakehu haisee... Toisaalta, emme myöskään kykene tekemään niin kamalia asioita maailmassa, ettemmekö kelpaisi Jumalalle, kun nöyrrymme (käännymme Hänen puoleensa vilpittömin sydämin).

Olen samaa mieltä Seppo Jokisen kanssa siinä, kun hän uskoo Jumalan laittaneen lain suhteen riman niin korkealle, ettei kukaan ihminen pysty kaikkia pykäliä täyttämään. Silloin ei jää mitään muuta, kuin turvautua Jumalan armoon.

Armo riittää. Sinullekin. :)

Pienet sammakot

"Pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on...."

Tiedät varmaan tuon lasten laulun? Entä, onko sinulta päässyt joskus sammakoita suusta? Minulta ainakin on päässyt ja valitettavasti pääsee aina silloin tällöin, jolloin tekisi mieli ottaa neula ja lanka ja ommella suu kiinni.

Pienet sammakot ehkä ovat lystikkäitä, mutta laulu ei kerro, mitä niistä pienistä sammakoista tulee. Iso rupikonna ei ehkä olekaan enää niin lystikäs.
Entä, jos itse en tarkkaile tai välitä pienistä sammakoista, joita suustani putkahtelee ja ne alkaakin kasvaa ja kasvaa. Silloin, kun sieltä suusta alkaa tullakin isoja rupikonnia, niin luulen, ettei kenelläkään silloin ole enää kivaa.

Raamatussa, Jaakobin kirjeen kolmannessa luvussa kerrotaan kielestä. Siinä sanotaan, että se on pieni jäsen ruumiissa, mutta se voi tehdä todella pahoja asioita. Itse hammashoitajana työskentelevänä voin kertoa, että kieli on myös hyvin vahva ihan fyysisesti. Välillä joudun kaksin käsin pitämään peiliä tai imuria, jotta saan pidettyä kielen poissa tieltä. Ei uskoisi ennenkuin sen itse kokee.

Nujerretaan ne pienet sammakot heti alkuunsa, vaikka ne niin suloisia onkin, jotta ei syntyisi suurempia ja pahempia asioita.

Siunausta päivääsi!

Kukkapenkin kuulumiset kesä 2014

Tässä tämä "kukoistava" penkkini nyt on... :D Kiitos katteen, rikkaruohot ovat pysyneet aisoissa, mutta eipä ole kasvitkaan oikein päässeet leviämään. Yksi akileija kuoli viime talvena ja toinenkin kituu aikalailla. Taustalla näkyviä uusia kukkia sain ystävälliseltä ihmiseltä eräästä facebook-ryhmästä. Kuva on varmaan kuukauden takaa eli nyt kuivuus on kuivattanut levisiatkin, jotka tässä kuvassa kukkivat etualalla. Törmäkatkero on ainoa, joka tyytyväisenä alkaa nyt kukkimaan ja viihtyy todella hyvin (oik. etualalla oleva kasvi kiven vieressä).

Kuten ensimmäisessä tekstissäni ja viime kesäisessä kerroin vanhojen juurien repimisestä, niin tässä on nähtävillä, mitä tapahtuu, kun jätetäänkin jotain vanhaa sinne "ihan varmuuden vuoksi". Edessä näkyy hyvin kukoistava ajuruoho, jota en raaskinut kokonaan tuhota. Nyt saan taistella sen kanssa, ettei se valloita koko penkkiä.

Elämässäkin on niin helppo ajautua vanhoihin asioihin, jos niistä ei luovu kokonaan. Asiat, sinänsä ehkä hyvätkin, alkavat tulla minun ja Jumalan väliin. Silloin niistä tuleekin huonoja asioita. Esimerkiksi liikunta on hyvä juttu, mutta jos se alkaakin vallata alaa meidän elämässä ja "lenkille on PAKKO päästä ja on PAKKO tehdä sitä ja tätä ja en mä nyt ehdi juttelee sulle, Jumala." Silloin liikunnasta onkin tullut huono asia.

Onneksi Jumala ei pakota meitä mihinkään ja meidän ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Me saamme levätä Hänen käsivarsillaan ja olla Hänen rakkaudessaan joka päivä.

Siunattua päivää sinulle!

Olen aikamoisen perinnön perijätär

Isäni on upporikas. Olenko koskaan kertonut sitä? En edes tarkalleen tiedä, kuinka paljon ja mitä kaikkea tulen kerran perimään. Isäni on myös todella viisas. Hän ei toimi niinkuin joidenkin isät, jotka antaa lapsille kaiken nytheti, mitä he vain keksivät pyytää. Ei, minut on jo pienestä pitäen opetettu näkemään vaivaa saavutusten eteen ja oppimaan virheistäni. Saan kyllä tarvittaessa apua ja viisaita neuvoja sekä joskus taloudellista tukeakin ja aina sillointällöin iloisia yllätyksiä ja lahjoja. Mutta kaikkea kerralla minulle ei anneta, paitsi sitten joskus, kun olen valmis sen kaiken vastaanottamaan. Sitä en tiedä, milloin se aika koittaa. Miksi kehuskelen tällä asialla? Siksi, koska Isäni on niin rikas, että hän on valmis ottamaan sinutkin mukaan perinnön jakoon, jos sinä itse haluat (väkisin hän ei tee mitään). Enemmän aiheesta voit lukea Raamatusta tai googlettaa nämä kohdat: Joh.3:16 ja Room.10:9-13.

Siunausta päivääsi! :)

Tahdotko?

Olen monesti miettinyt ja ikävöinyt, jopa itkenyt menetettyjä ystävyyksiä. Miksi kävi niin, miksi sanoin tai toimin niin, miksi en voi kääntää kelloa taaksepäin? En tiedä. Sanottuja sanoja en saa takaisin enkä tehtyjä tekoja. Voin vain pyytää anteeksi.

Oliko minussa vika tai hänessä? Ehkä ei kummassakaan tai molemmissa. Syyllisen etsiminen ei johda mihinkään. Ratkaisevaa on, miten tahdon toimia tästä eteenpäin.

Monet varmaan ihmettelee, miten olen edelleen naimisissa lähes 12 vuoden jälkeen. En ole helppo persoona ja ei ole miehenikään. Tässä astuu kuvaan se, mitä alttarilla meiltä kysyttiin ja mihin lupauduimme. Tahdotko? Ei, huvittaako sua, haluutko tai tahdotko silloin, kun teillä menee hyvin ja toinen käyttäytyy siten kuin sinä haluat? Ei. Hyvinä ja huonoina aikoina ja silloinkin, kun toinen ottaa niin pahasti päähän...

Tulinkin siihen tulokseen, että ehkä ystävysten kannattaisi kysyä saman kaavan mukaan, tahdotko olla ystäväni. Ei pakottamalla vaan täysin vapaaehtoisesti.

Joten haluan sanoa kaikille ystävilleni, nykyisille ja niille joskus menetetyillekin,
TAHDON.

Siunattua viikonloppua!

Enkeleitä onko heitä

"Kyllä 

ihmisetkin 

voivat toimia

toistensa

enkeleinä.

Ilman sinua

en sitä tietäisi!"

        -M.Ansio-

Tuo jo kertoo, että onhan enkeleitä vaikka kuinka paljon. Uskon kyllä Jumalan taivaalliseen sotajoukkoon ja Hänen lähettämiin suojelus-, ym. enkeleihin, mutta Jumala käyttää myös meitä ihmisiä lähimmäisten auttamisessa ja rohkaisemisessa. (Tähän kohtaan pitää mainita, että EN usko enkelten palvontaan tai enkelihoitoihin, tms. kulttijuttuihin, ne ei ole Jumalasta.)

Jotkut ovat nähneet oikeita enkeleitä ja olisihan se mahtavaa nähdä itsekin sellainen, mutta Jumala on katsonut hyväksi lähettää minulle näitä "lihaksitulleita enkeleitä" eli ihmisiä tueksi ja rohkaisuksi. Minulla on esim. rohkaisijaenkeli (häneltä tulee esim. rohkaiseva tekstiviesti juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsen), lenkkienkeli (hän taas pistää minun lihalliseen ruumiiseen vauhtia ja laittaa minut liikkeelle), blogienkeli (hän taas laittaa minuun vauhtia, että lisäilen näitä tekstejä edes silloin tällöin, kuten nytkin) ja liilaenkeli (hänkin on rohkaisija ehkä enenmmänkin, mutta tämä juttu menee liian sisäpiirimäiseksi, joten siitä ei sen enempää...).

Voin vain kysyä, miten niin ei Jumala pidä meistä huolta?! Tuossa listassa oli vain mainittuna muutama, mutta varmasti jokaiselta meiltä löytyy näitä "enkeleitä", jotka kulkevat vierellämme elämän pitkospuilla. Ja me saamme itsekin toimia enkeleinä toisillemme. :)

Siunausta päivääsi! 

Jumalan kämmenellä

Tiedätkö sen lastenlaulun, "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen..."? Joskus tuntuu, että sitä on kaukana Jumalasta ja Hän ei kuule eikä näe minua. Silloin alkaa mieliala laskea ja masennus hiipiä mieleen, tuntuu ettei mitään jaksa ja kukaan ei välitä minusta.

Tuo on tuttua minulle aina välillä. Minulla on taipumus tuohon ajattelutapaan. Mutta kerranpa Jumala "näpäytti" minua ja sain kokea, ettei hän ole hyljännyt minua, vaikka se tuntuisikin siltä.
Olin yksin kävelyllä silloin, kun ei ollut vielä lunta ja tuntui, että mikään ei suju ja mistään ei tuu mitään. Oikein kärvistelin itsesäälissä, kunnes... En päässytkään sukeltamaan syvemmälle syövereihin, vaikka olisin kuinka tahtonut. Ihan kuin Jumala olisi pitänyt paidan helmasta kiinni ja sanonut, että nyt et mene sinne syvälle vaan pysyt pinnalla. :D

Onneksi meidän usko ei ole tunteista kiinni, vaan saamme luottaa Jumalaan niinä huonoinakin päivinä ja Hän rakastaa meitä silloinkin ja erityisesti silloin. Saamme joka päivä levätä Hänen kämmenellään.

Siunattua alkavaa viikkoa jokaiselle!

Aika on saanut siivet

Olen siitä aivan varma. Vastahan minä kirjoitin tänne. Miten siitä on muka monta kuukautta?! No, ulkoasu on muutettu syksystä talveksi, kun se viimein tuli tänne eteläänkin. Juttua ei tule tämän enempää, kun pää on täynnä räkää ja rakas aviomies on järjestänyt meille vanhempien "laatuaikaa". Mutta en ole unohtanut teitä, rakkaat lukijat.

Siunausta!