Niinhän siinä sitten kävi...

Hei ja tervetuloa takaisin!

Kuten uumoilin edellisen kerran, niin vielä me tapaamme. Nyt tietysti voin paljastaa todellisen syyn, miksi en ehtinyt enää julkaista uusia tekstejä; luin itseni ylioppilaaksi työni ohessa, joten voimat eivät riittäneet enempään.

Syy, miksi palaan takaisin, on elämäntilanteeni muuttuminen täysin ja ajattelin, jos voisin omilla kokemuksillani ja ajatuksillani tuoda lohtua toisille samassa tai vastaavanlaisessa tilanteessa oleville.

Ehdin olla naimisissa 17 vuotta. Mieheni oli psyykkisesti sairas ja hän sairastui vuosi sitten pahaan masennukseen. Kaikki loppui siihen, kun hän viime jouluna teki itsemurhan ja jätti meidät tänne. Toisaalta kaikki myös alkoi siitä. Jumalaan uskovana ja luottavana on ollut mahtavaa huomata Hänen huolenpitonsa ja kuinka muut ihmiset ovat auttaneet ja rukoilleet puolestamme. Ilman Jumalaa en tiedä yhtään, miten olisin selvinnyt tästä.

Se, miksi pääsin palaamaan töihin pari kuukautta mieheni kuoleman jälkeen ja oon tällä hetkellä suht hyvässä kunnossa, on se, että mua valmisteltiin tähän vuosia. Tein surutyötä pari vuotta, kun odotin, miten miehelleni käy. Veitsenterällä tasapainottelu ei ole henkisesti kovin helppoa ja siksi tilanteen raukeaminen miten tahansa on tietyllä tavalla helpottavaa. Ikävä on suuri, mutta se tasapainottelu loppui ja minulla riittää nyt voimia tavalliseen arkeen.

Tästä jatketaan eteenpäin ja yritän jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani, mitä on elää arjessa surun keskellä. Mitä on elää paikkakunnalla tunnetun miehen leskenä, kun et koskaan tiedä, kenet kohtaat ja miten hän reagoi kohdatessaan sinut. Se on aika raskasta. Tästä enemmän toisissa teksteissä. Nyt lähden viettämään synttäreitäni ulos metsään ja aurinkoon koronasta huolimatta!

Siunausta elämääsi ja voimia kaiken koronan ja muiden virusten keskellä ja erityinen siunaus sinulle, joka elät surun keskellä minun tavoin!

Iipa

Jäähyväiset blogille

"On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa
Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa
Jäi jälki sydämiimme
Jälki unelmiin
Teille laulamme nyt näkemiin
kerto:
Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän
Kanssa hyvän ystävän
Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa
On joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa
On yksi joka pystyy kaiken ymmärtää
Jeesus vierellemme aina jää"

Näillä Pekka Simojoen sanoilla tahdon jättää hyvästit teille blogini muutamalle uskolliselle lukijalle. Ehkä tapaamme jossain vaiheessa uudestaan, mutta kuten olette huomannut, ei päivityksiä ole tullut kovin usein. Toisaalta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on raskasta kirjoitella ilman mitään palautetta. Niinpä en aio enää stressata itseäni tämän asian suhteen, vaan jätän tämän blogin elämään omaa elämää. Tällä hetkellä ei vaan aikani riitä kaikkeen, joten tästä tingitään tällä kertaa. Toivottavasti näemme muissa merkeissä ja eihän sitä tiedä, jos tännekin joku kaunis päivä palaan uusin metkuin. 

Siihen asti pärjäilkää ja nauttikaa tulevasta kesästä ja elämästä yleensä!

Siunausta toivottaa Iipa :)

Ps. Voihan se olla, että nämä minun lopettamispäätökset ovat yhtä pitäviä kuin Janne Ahosella...

Positiivista palautetta

Aikaa on vierähtänyt, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Viime aikoina ajatukset ovat olleet muualla, mutta nyt ajattelin muistaa teitä, rakkaat blogini lukijat, pienellä tekstillä.

Me ihmiset olemme omia persoonia. Jokainen käyttäytyy enimmäkseen opitulla tavalla, mutta myös persoonalleen luontaisella tavalla. Harva uskaltaa olla joka tilanteessa oma aito itsensä. Heitäkin on. Ihailen sellaisia ihmisiä hyvin paljon (enkä tarkoita heitä, jotka katkeroituneena huutelevat kaiken, mitä sylki suuhun tuo). Itsekin yritän kohdata ihmiset omana itsenäni, vaikka käyttäydynkin eri paikoissa eri tavalla. Töissä pyrin kohtaamaan jokaisen ihmisen ystävällisesti hymyillen. Kotona en työpäivän jälkeen ehkä jaksakaan olla se hymyilevä Iipa. Huonona päivänä en edes työkavereiden läsnäollessa.

Entä meidän tapamme kommunikoida? Miten kerron jonkun asian, ikävänkin, toiselle ihmiselle? Tässä olen ottanut mallia työkaveristani joka onnistuu sanomaan ei niin mukavan asian positiivisesti. Toinen on tyytyväinen saamaansa palveluun, vaikka emme olisi voineet auttaa asiassa hänen toivomallaan tavalla. Jos lapsellemmekin töksäytämme ei käy-kommentin, hän todennäköisesti lähtee paikalta jalkoja tömistellen ja paiskaa oven kiinni huoneeseensa. Jos tarkoituksemme on vastata kieltävästi kysymykseen, voimme lähteä liikkeelle jostain toisesta kohdasta. Esimerkiksi kommentoimalla, että hyvä idea, sen voisi toteuttaa joskus. Mutta. Ja perustella vastauksemme hyvin, miksi asia ei nyt käy. Samalla voimme ehdottaa toisen ajankohdan tai määräajan, mihin mennessä asia voisi hoitua. Näin lapsi tuntee tulleensa kuulluksi eikä vain jyrätyksi.

Olen itse saanut kahdenlaista palautetta viime päivinä. Toisessa palaute on hyvin töksähtelevää ja panostetaan siihen, mikä meni pieleen. Se ei koskaan kuulosta mukavalta, vaikka olisi tottakin. Toinen taas paneutuu ensisijaisesti antamaan positiivista palautetta. Käydään läpi virheet, mutta sävy on positiivinen. Kommentti alkaa ja päättyy positiivisesti. Silloin ihmiselle jää hyvä mieli. Kumpaa palautetta haluat itse ottaa vastaan? Entä millainen äänensävy sinulla on, kun annat palautetta toiselle ihmiselle tai kommentoit asioita? Huomaan itseni kohdalla, että aika ajoin kannattaa tehdä suunnan tarkistus tässäkin asiassa.

Vielä tahdon esittää mahtavan positiiviset kiitokset kaikille ihanille ihmisille, jotka jaksavat kuunnella minua ja positiivisesti kannustaa elämässä eteenpäin! Olette elämänrikkaus!

Siunausta päivääsi! :)

Iipa

Tunnisteet

Tein ison työn ja merkkasin jokaiseen 67 kirjoitukseen tunnisteet, joten nyt pitäisi olla helpompi selata tekstejäni aihealueittain.

Tunnisteet löytyvät tekstien lopusta ja niitä kun klikkaa, niin löydät kaikki tekstit, joihin oon merkannut saman tunnisteen. En laittanut "rohkaiseminen"-tunnistetta joka tekstiini, mutta se olisi melkein sopinut kaikkiin.

Oli todella mielenkiintoista lukea vanhoja tekstejä. Samalla tarv. päivitin niitä tai korjasin kirjotusvirheitä, yms.

Eräs teksti pomppasi todella silmilleni. Siinä kerroin keskustelustani ystäväni kanssa. Pohdimme Jumalan suuruutta ja sitä kuinka monien mielestä Jumala on vain "legoukon" kokoinen eli ei todella usko ihmeitätekevään Jumalaan. Siinä lupasimme itse alkaa "kasvattaa" luottamustamme Jumalaan ja uskoa, että Jumala voi tehdä ihmeitä. Viime keväänä sitten saimme molemmat kokea ihmeitätekevän Jumalan, kun pääsimme molemmat yhteiselle lomamatkalle, vaikka se alunperin näytti täysin mahdottomalta idealta. Asiat ratkesivat vasta pari viikkoa ennen matkaa eli taisi olla viimeinen päivä, että matkanjärjestäjä pystyi hommaamaan lentolipun.

Näin se Jumalan aikataulu toimii. Juuri ajallaan. :)

Siunausta päivääsi! :)

Koiruuksia

Tiedän, että suututan varmasti aika monen koiranomistajan tällä tekstilläni, mutta olen miettinyt tätä pitkään ja nyt puhun suuni puhtaaksi.
En ole koiravihaaja, jos en myönnä olevani kovin koiraihminenkään. Koirat ovat sulosia ja tunnen monta mukavaa koiraa lähipiiristäni. Mutta nyt kerron niistä vähemmän mukavista koirista tai oikeastaan koiranomistajista.

Tykkään kulkea lähimetsässä. Teen ristiin rastiin kävelylenkkejä ja talvella hiihdän, jos on mahdollista (ja kun jaksan). Mutta viime aikoina into on laantunut. En halua enää mennä metsään kävelylle, kun en luota kaikkiin koiranulkoiluttajiin. Mistä se johtuu, niin ihan omista kokemuksista.
En pelkää koiria yleisesti. En mene paniikkiin, jos koira tulee vastaan, on se vapaana tai hihnassa, jos koira ei korviaan lotkauta minulle. Mutta siinä vaiheessa, kun koira kiinnostuu minusta ja ei korvia lotkauta omistajalle (vapaana ollessaan), siitä en tykkää. Te koiraihmiset voitte kommentoida, mitä itse pidätte siitä tilanteesta, kun esim. rottweiler tai sakemanni tulee teitä vastaan, ei päästä ohi ja omistaja kutsuu koiraa täyttä kurkkua ja koira ei reagoi mitenkään. Haluaisin kuulla, että olenko ainoa ihminen, jota siinä tilanteessa alkaa hirvittää. Tämä on tositilanne, joka minulle on käynyt meidän lähimetsässä, vaikka ei lähikuukausina.

Parasta tilanteessa oli se, että omistaja ei kommentoinut asiaa mitenkään minulle. Hänestä oli kai ihan normaalia, että koira ei päästä kulkemaan vierasta ihmistä ohitseen. Tai en lähtenyt testaamaan, päästääkö, koska en ollut satavarma, miten koira olisi siihen reagoinut.

Eli tämä oli vaan tällainen pieni pyyntö, että omistajat pitäisivät koiransa hihnassa myös metsässä kulkiessaan, jos eivät kykene hallitsemaan koirulaisiaan täysin. Siis tarkoitin metsiä, mitkä on kaupungin läheisyydessä ja jossa kulkee muitakin ihmisiä. Tiedän, että pyyntöni kuulostaa idioottimaiselta ja pöyristyttävältä ja todella naurettavalta, mutta esitin sen silti. Koska olen nähnyt monen omistajan pitävän koiransa hihnassa metsässä liikkuessa. Siksi ajattelin, ettei se ehkä ole mahdoton ajatus.

Siunausta päivääsi! :)

Iipa

Ravintosuosituksia

Olin viime viikolla kuuntelemassa luentoa ravitsemuksesta. Tai parillakin aihetta käsittelevällä luennolla. Ensimmäisessä mietittiin omaa ravitsemusta ja miten sitä voisi muokata terveellisemmäksi tai miten tehdä muutoksia omaan ravitsemukseen tai yleensäkin elämäntapoihin (vastaus oli pienin askelin, ei kaikkea kerralla, muuten väsähtää).
Toisella luennolla kerrottiin lasten/perheen uusista ravitsemussuosituksista. Niistä tarkemmin voit lukea täältä, Valtion ravitsemusneuvottelukunnan sivuilta.

Moni asia oli tuttua, mutta luennoitsijan eräs kommentti jäi mieleen. Lapset eivät osaa kuvailla, mitä on hyvä ruoka (sitä oli kysytty joiltakin koululaisilta). Meillä Suomessa keskitytään vain itse ruoka-aineisiin, mitä se sisältää ja onko se terveellistä vai ei. Miten itse kuvailisit edessäsi olevaa ruokaa? Viiniä me kyllä osataan kuvailla, tms.
Myös ravintokasvatukseen kuuluu se, miten syömme ja missä. Neuvolassa tai hammashoitolassa ei tarvitsekaan aina jutella ruuan sisällöstä vaan miten meillä syödään ja millainen ilmapiiri on ruokailun aikana. Asiat muutenkin voitaisiin opetella positiivisuudesta käsin, ei se mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Voisimme kerrankin unohtaa negatiivisen asenteen ravitsemuksen kohdalla. Mietitään, mitä SAAN syödä, ei pelkästään sitä mikä on kiellettyä. Varmasti huomaat eron hyvin pian ruokailutottumuksissa. Kokeile, jos et usko. :)

Saman voisi muuntaa omaan uskonelämään. Ei aina lähdettäisi liikkeelle siitä, mikä on kiellettyä, vaan mikä on sallittua. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi minulle. Kaikki on luvallista, mutta en anna minkään hallita itseäni (1. Kor. 6:12). Niin siellä Raamatussa lukee, jos et sitä tiennyt. Jos aina ajattelen kaikesta, en saa tehdä tuota, en saa tehdä tätä, en saa tehdä mitään, alkaa varmasti naama menemään kurttuun ja pahimmillaan sairastuttaa meidät, jos elämä on aina negatiivista ajattelua. Tietysti Raamatun opetuksia on hyvä noudattaa, mutta sehän on sama kuin liikennesäännöt. Jos noudatan liikennesääntöjä, ei minun tarvitse pelätä, jos poliisi tulee vastaan tai pysäyttää minut. En minä autoon istuessani ala miettimään jokaista liikennesääntöä erikseen, miten nyt liikenteessä pitikään käyttäytyä. Ne on kerran opiskeltu autokoulussa ja muistissa pysyy, kun niitä käyttää jatkuvasti eli ajelee autolla. Kun usko on osa päivittäistä elämääni, säännöt pysyvät muistissa. Olen jo lapsena kuullut Raamatun opetuksia ja lukenut/luen aikuisena itse Raamattua ja oppinut, mikä on hyväksi minulle ja mikä ei.Kun vielä käy oman srk:n tilaisuuksissa ja kuulee lisää opetusta Jumalasta, ei voi väittää, etteikö tietäisi asioista. Ja onneksi minulla on Pyhä Henki vielä muistuttamassa minua, kun teen jotain typerää. Ei minun tarvitse joka päivä miettiä lakkaamatta, olenko nyt tehnyt väärin vai ei.
Jos ostan suklaadonitsin ja kahvin, teenkö syntiä. Suklaadonitsi ja kahvi ei ehkä ole terveydellemme hyväksi, mutta ei siitä haittaakaan ole, jos teemme sen vaikka kerran vuodessa (tai kerran kuussa). Tietysti pitää muistaa, jos on ollut kovalla laihdutuskuurilla ja saanut pudotettua hienosti kiloja ja sortuu tuohon suklaadonitsiin, voi pahimmillaan tuhota kaikki aikaansaannokset, jos on niin addikti hiilihydraateille. Mutta onko se syntiä?

Elämä on joka päivä täynnä valintoja. Ja välillä se valintojen tekeminen on hankalaa. Kuten mediassa ja somessa on tuutin täydeltä eri ravintosuosituksia ja mikä on sallittua ja mikä kiellettyä, niin pitää muistaa, että maalaisjärjen käyttäminen on sallittua ja kaikki jotka kutsuu itseään asiantuntijoiksi eivät pakosti ole sitä (jokainen saa kutsua itseään ravitsemusasiantuntijaksi ilman mitään koulutusta, mutta ravitsemusterapeutiksi ei saa). Sama uskonelämässäkin. Puhujia riittää, sinä itse teet päätöksen, kuunteletko vai et. Siihen auttaa oma Raamatun tuntemus, kuten oma opiskelu terveellisen ravinnon suhteen auttaa karsimaan kaiken maailman puheet kielletyistä ja sallituista ravintoaineista.

Siunausta päivääsi ja herkullista joulunaikaa! ;)

Takki tyhjä

Tuli sitten tällä viikolla vietettyä KTP Basketin pukuhuoneessa kolme päivää. No, en mä siellä koko ajan ollut ja yhtään yli kaksi metristä miestä en siellä nähnyt. Olipa pukuhuone muutettu erään pienen yksityistilaisuuden ensiapuhuoneeksi (yksityistilaisuudessa oli noin 600 vierasta). Se oli mielenkiintoista ja oli upeaa olla osa yli sadan hengen talkooporukkaa.

Mutta nyt on takki tyhjä. Jumalanpalveluksessa meinasin nukahtaa kirkon penkkiin, vaikka lavalla olikin mielenkiintoinen ohjelma. Ajatus huomisesta työpäivästä ei innosta. Tekisi mieli vain nukkua seuraavat 12 tuntia tai ehkä 24... Miten tästä eteenpäin?

Aikasemmin olisin alkanut vain stressaamaan huomista työpäivää ja miettimään, että voi kamalaa, maanantait ovat yleensä rankkoja päiviä ja kauheeta miten mä jaksan, mä en kumminkaan nuku ensi yönä....... Onneksi takki tyhjänäkin saan heittäytyä Jumalan armon varaan. Huokaista Hänen puoleensa, että anna sinä voima huomiseen työpäivään, vaikka olisi rankkaa, vaikka en nukkuisi ensi yönä. Sinä Herra tiedät kaiken etukäteen, ole sinä kanssani. Aamen.

Mitä sitä enempää tarvitseekaan tehdä. Nyt voi mennä rauhassa nukkumaan. Vaikka on takki tyhjänä ja aivot ei toimi ja tekstiä ei tule tämän enempää. Aina ei tarvitse jaksaa. Saa vaan olla.

Siunattua alkavaa viikkoa sinulle! :)