Kun aviomies tietokoneen korjasi

Olemme tehneet pientä pintaremonttia ja samalla siirellyt tavaroita paikasta toiseen. Tietokone myös muutti toiseen huoneeseen ja mieheni yksinoikeudella laittoi sen paikalleen.
Yhtenä iltana surffailin netissä, kunnes tietokoneen näyttö yhtäkkiä pimeni ja kone sammui kokonaan. Kone on jo aika vanha ja ajattelimme sen ylikuumentuneen, mutta jäähtymisen jälkeenkään se ei lähtenyt käyntiin. Olimme siis varmoja, että kovalevy hajosi, TAAS. Kone oli jo kerran aikasemmin korjattu ja nyt pelottavasti näytti siltä, että valokuvat ja kaikki menivät nyt lopullisesti.

Tietysti kysyin mieheltäni, että olitko ottanut kuvat muistitikuille, kuten hänen oli pitänyt. Ei ollut. No, en ollut minäkään tehnyt omaa osaani eli teettänyt paperiversioita kuvista... En osannut kuin huokaista Jumalan puoleen, että armahda vielä tämän kerran....

Tänä aamuna heräsin miehen kolisteluun ja siihen, että hän oli ottamassa tietokonetta mukaansa. Pöydän alta kuului myös omituista hihittelyä. Ihmettelin hiukan mieheni mielentilaa, kunnes hän kömpi sänkyyn viereeni ja ilmoitti että oli korjannut tietokoneen. Siis mitä?!?!? Kyllä vaan. Hän oli ollut ottamassa virtajohtoa mukaansa ja huomannut, että eihän se ollut edes seinässä. Eli tietokoneen akusta oli yksinkertaisesti loppunut virta. :D

No, näin voi käydä akateemikoille ja meille muillekin. Mutta samalla se oli muistutus siitä, että joitakin asioita ei voi siirtää ja siirtää loputtomiin. Jos varmuuskopiot pitää ottaa, ota ne tänään. Jos isoäitiä tai isoisää pitäisi käydä katsomassa, käy tänään. Jos pitäisi lähteä taivastietä kulkemaan, lähde tänään. Huomisesta emme tiedä, mutta tänään Herra armahtaa.

Siunausta päivääsi!

PS. Mitä pidät uudesta ulkoasusta? :)

Vapaus vallitkoon!

Meillä vapaiden suuntien puolella ei ole kirkollisveroa tai muita maksuja, mitkä vietäisiin suoraan palkasta, vaan kaikki on vapaaehtoista. Mutta vapaaehtoisuutta kyllä tarvitaan tässä maassa muuallakin kuin vain seurakunnissa.

Vapaaehtoisuudesta kertoo myös meidän srk:ssa toimiva hieno "leipäkirkko", missä tarjotaan lämmin ruoka ja ruokakassi joka perjantai. Vapaaehtoiset tekevät mahtavan työn, kun he maanantaina aloittavat ruokien haun ja perjantaina saattaa mennä iltaan asti, kun siivoavat jäljet. Ruoka on pääasiassa ilmaista, mutta joitakin tuotteita saattaa joutua hakemaan kaupasta. Kaikille tarjotaan ruoka kyselemättä taustaa, mutta on kori, johon voi vapaaehtoisesti laittaa maksun, jos jotain haluaa ruoasta maksaa.

Olinpa yhtenä perjantaina kaupungilla liikkeellä ja päätin mennä syömään ennen kuin menisin asiakkaan luokse. Kun mietin paikkaa minne mennä, muistinpa leipäkirkon ja päätin kuskata rahani seurakunnalle. Yllätys olikin suuri, kun ruokana oli erittäin herkullista kiusausta ja jälkiruoka sekä kahvi pullan kera tarjolla ja kaikki olisi ollut ilmaiseksi, mutta päätinpä maksaa siitä sen, mitä olisin maksanut muuallakin.
En kehtaisi mennä syömään ilmaiseksi, jos minulla on varaa maksaa, varsinkin, jos ruoka on tarkoitettu heille, joilla ei ole varaa maksaa siitä. Kuinka moni ei käy syömässä joskus ulkona ja maksa mukisematta 10-20€ per annos tai enemmänkin? Miksi tuota ei voisi samoin maksaa vapaaehtoisesti, vaikka kukaan ei olisi hintaa määritellyt? Varsinkaan, kun ajattelen maksavani sen Jumalalle (vaikka Jumala ihmisten kautta työtään tekeekin).

Vapaus siis vallitsee, mutta miksi me ihmiset valitsemme sen vapauden, ettemme tee mitään? Varsinkaan, kun nettipankin kautta saa maksettua sujuvasti kymmenykset ja muut ja vaikka sitä seteliä tai kolikkoa lompakossa juuri silloin olisikaan, kun koppa kiertää sunnuntaina jumalanpalveluksessa tai Nälkäpäivä-kerääjä seisoo lippaan kanssa kauppakeskuksessa. Ja jos ei ole rahaa antaa, entä aikaa?

Kukkapenkin kuulumiset

Tästä lähdin liikkeelle viime kesänä, kun raivonpuuskassa revin kaiken maan tasalle... Tai silloin lähti vain puolet kukkapenkistä. Mietin kyllä tuossa vaiheessa, voiko mitään kaunista syntyä tuommoisen "riehumisen" jälkeen. Kun selaat blogia viime kesään, näet silloisen tuloksen, kun kesäkukat olivat tuossa penkissä. Mutta tuossa alempana olevassa kuvassa näet tämän kesän tuloksen. Päätinkin keväällä tuhota loputkin vanhasta penkistä ja aivan vahingossa penkistä muotoutui sydämen muotoinen. :) 

Nyt penkissä kasvaa perennaa, joten penkki näyttää vielä "autiolta", mutta ehkä se muutaman vuoden kuluttua on hiukan erinäkönen. Penkin kaikki reunuskivet ovat löytyneet tuosta penkin kohdalta ja nyt ne kauniisti tuovat tuon sydämen muodon esille.

"Shokkiani hoidin tekemällä "mielen kukkapenkin"; tuhosin osittain yhden vanhan kukkapenkin ja tein uuden tilalle. Katsotaan mihin se johtaa ja millainen siitä vuosien saatossa tulee. Oli kyllä erittäin hoitavaa repiä vanhoja juurakoita, heinää ja muuta rikkaruohoa pois ja samalla kuvitella, mitä ne voisi kuvata mielen sopukoissa.  Samalla sieltä löytyi kauniita kiviä, jotka nyt toimivat koristeena kukkapenkissä."

Tässä siis lainaus tekstistäni viime kesältä. Ehkä Jumala oikeasti luo meissä uutta samallalailla, kunhan ensin uskaltaudumme itse repimään ne vanhat pois. Taivaan Isä ei tee mitään väkisin, itse meidän pitää lähteä liikkelle ja nostaa ne kipeät ja piilossa olevat asiat pintaan (tarvittaessa terapeutin tai sielunhoitajan avulla). Sen jälkeen niille voidaan luoda uusi käyttötarkoitus ja ne voivatkin muuttua kauniiksi asioiksi, koska Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. :)

Siunattua juhannusta kaikille ja lämmintä mieltä, vaikka ei niin lämmintä aina olisikaan tuolla ulkona! ;D

Västäräkin saarna

Olin viime viikolla hyvin hermostunut ja stressaantunut töihin liittyvissä asioissa. Jännitin kovasti, miten käy ja hyvä että pystyin töitä tekemään...

Töissä minulla on ollut "ystävä", pieni västäräkkiemo, joka käy minua päivittäin tervehtimässä istumalla (eikun seisomalla) kannon päällä. Näen sen ikkunasta töitä tehdessä, paitsi silloin, kun olen toisessa huoneessa. Se huone sijaitsee nurkassa ja västäräkki ei käy koskaan siellä.

Joten, kun eräänä päivänä odotin hermostuneena tärkeää tietoa, tuli västäräkki tervehtimään minua tuohon "nurkkahuoneeseen". Minusta se oli aikamoinen ihme, koska en ollut nähnyt sitä koskaan, enkä nähnyt sitä sen jälkeen. Aivan kuin se olisi sanonut minulle:" Älä huolehdi! Jos kerta Jumala pitää minustakin huolen, niin eiköhän se sinustakin pidä."

Se pieni "saarna" pelasti päiväni ja helpotti oloani kummasti ja turhaanhan minä hermoilin, asiat todellakin selvisivät ja kaikki on nyt hyvin. :)

Siunausta päivääsi ja lämmintä kesän jatkoa!

Aikaansaamattomuus

Kuulostaako tutulta? Vai kuulutko niihin tehopakkauksiin, jotka saavat tehtyä kaiken, minkä haluaa? Onnittelut, jos niin on. Minä itse en kuulu niihin. Monesti mietin, että pitäis tehdä tuo ja tuo ja tuo.... No, pitäisi vaan tarttua toimeen ja tehdä, MUTTA! Kuinka vaikeaa se onkin?!?! Joskus aikaansaamattomuus on korvien välissä, kun on tehnyt itselle liian ison vaatimuslistan, mitä pitäisi päivän aikana tehdä. Se on eri asia. Puhun nyt siitä, kun mieluummin jää löhöämään sohvalle kuin tarttuu imuriin tai lähtee lenkille tai ottaa Raamatun käteen ja myös avaa sen.

Tuli myös mieleen, että joissain asioissa olisi hienoa olla aikaansaamaton. Kuten: jäkättämisessä, huomattelussa, kiukuttelussa, huutamisessa, jne... Eikö olisi hienoa, kun yksinkertaisesti olisi niin aikaansaamaton, ettei saisi aikaiseksi tehtyä noita asioita?? :D Valitettavasti ainakin minun kohdalla se on monesti toisinpäin (voin kuvitella, kuinka mieheni tässä kohtaa nyökyttelee päätään)...

Joten yritetäänpä saada tehtyä ainakin ne "pakolliset" asiat ja annetaan itselle anteeksi, jos joka päivä ei jaksa tehdä sitä omaa listaansa valmiiksi. Opetellaan lyhentämään se tehtävälista voimavarojen tasolle. :)

Siunausta päivääsi ja hyvää kesänalkua!

Ps. Taas on kukkapenkki saamassa uutta muotoa ja ilmettä... (lue aik. teksti kesältä -12)

Onko elämässäsi sattumia vai johdatusta??

Usein ihmiset sanovat toisilleen: "Olipa kiva sattuma, kun tavattiin" tai "Ihan sattumalta näin sen tai menin sinne, jne..." Niinkö??? Itse en yleensä käytä sattuma-sanaa vaan johdatusta. Minulta löytyy sattumia korkeintaan keitosta, muuten luotan Jumalan johdatukseen elämässäni. Ja usein/yleensä elämäni on niitä pieniä johdatuksia/ihmeitä tulvillaan. :)

Tässä esimerkki päivästäni:
Minun piti mennä asiakkaani luokse puolenpäivän aikaan. Päätinkin odottaa tyttöä koulusta ja mennä vasta yhden aikaan. No, autolla ajaessani keskustaan, meinasin ohittaa kaksi rekkaa, jotka ajoivat viereisellä kaistalla (nelikaistatie), mutta jäin sittenkin "junnaamaan" niiden taakse viereiselle kaistalle. Liikennevalot muuttuivat punaiseksi ja eka rekka alkoi jarruttaa, jolloin perä lähti heittelehtimään. Entä jos olisinkin ollut tuon rekan kohdalla silloin?!?

Asiakkaan luota tullessa ajattelin poiketa kaverilleni kylään viereiseen kerrostaloon, mutta sit jäinkin pähkäilemään ja miettimään, mennäkö, soittaako vai olla menemättä ollenkaan kaverin luo.... Siinä seisoessani ja ollessa Facebookissa kännykän kaa (koska joku äijä alkoi ihmettelemään, miksi seisoskelen keskellä jalkakäytävää, joten kännykän räplääminen tuntui fiksummalta...), kaverini tulikin vasta kotiin (luulin hänen olevan kotona, koska auto oli parkissa). Jos olisin käväissyt hänen oven takana ja häipynyt, olisimme tod.näk. menty ristiin, eikä oltais kohdattu ollenkaan. Eikä myöskään oltais kohdattu, jos olisin mennyt asiakkaan luokse aikaisemmin...
Tässä nähtiin, että joskus on vain hyvä jäädä paikalleen odottamaan ja katsoa mitä tapahtuu... :)

Päiväni oli aivan tavallinen ja sinusta ehkä näytti siltä, että pelkkiä sattumia vain, mutta minustapa näytti, että tämä(kin) päivä oli tulvillaan pieniä ihmeitä ja Jumalan suurta johdatusta pienen ihmisen elämässä. Ja sattumoisin, minusta on paljon mukavampi kulkea Jumalan viisaassa johdatuksessa kuin yksin taapertaa elämän karikoissa (koska niihinhän minä yksin päätyisin kumminkin...). ;)

Siunausta päivääsi (joka olkoon johdatusta tulvillaan)! :)

Kuinka suuri Jumala sinulla on?

Tätä asiaa olen miettinyt viime päivinä ja se lähti liikkeelle eräästä keskustelusta rakkaan ystävän kanssa.

Monesti me kristityt/uskovaiset puhumme siitä, kuinka suuri ja mahtava Jumala meillä on (mikä on ihan totta), mutta käytännön tasolla puheet kuulostavat siltä, että meillä on "legoukon kokoinen" Jumala eli Jumala, joka ei oikeastaan pystykään oikein mihinkään ja meidän pitää itse selvitä ongelmistamme, yms.

Päädyimmekin ystävän kanssa siihen, että alamme "kasvattaa" Jumalan kokoa eli alamme toimimaan ja uskomaan siihen, että Jumala pystyy tekemään niitä mahdottomia asioita myös MEIDÄN elämässä eikä vaan jossain Afrikan mantereella tai naapurin elämässä. Päätimme edetä asteittan, joten määrittelimme seuraavan koon konkreettisesti eli jos lähtökohta oli tuo legoukko, niin seuraava voisi olla vaikka puutarhatontun kokoinen. Nämä minun määritykset ovat ehkä hiukan omituiset, mutta toiv Taivaan Isi ymmärtää, että ajatusmaailmani on rajallinen ja tällä hetkellä myös mielikuvituksenikin... Kyseessä oli siis asian konkretisointi, niin että pystyn sen itse käsittämään. Jokainen voi mielessään konkretisoida asiat kuten parhaaksi näkee. Ja hienoa, jos sinun ei tarvitse sitä tehdä, vaan sinulla oikeasti on niin mahtava Jumala, että pyydät Häneltä mitä vaan, niin uskot sen saavasi. :)

Kyllähän minäkin pyydän Häneltä mahdottoman tuntuisia asioita ja välillä pienempiä asioita, mutta jotenkin sitä ajattelee kumminkin, että ei se kumminkaan toteudu tai ei se asia voi niin mennä, jne... Iskee epäusko.

Siksi aloin "kasvattaa Jumalan kokoa" mielessäni ja toivon, että Pyhä Henki auttaa minua siinä ja joku päivä minullakin voisi olla oikeasti SUURI JA MAHTAVA JA MAHDOTTOMIA TEKEVÄ JUMALA! 

Siunausta päivääsi ja aurinkoista kevättä! :)

Voisitko auttaa??? Niin, juuri SINÄ!

Haluaisin tietää, kuinka moni sivulla kävijöistä oikeasti lukee näitä tekstejä ja ketkä vain on "ohikulkumatkalla". Olisi myös kiva tietää, mistä päin olet.
Voit vastata anonyymisti kommenttikohtaan. Kommentit eivät tule suoraan näkyviin, vaan tulevat minulle tarkistettavaksi. EN JULKAISE näitä kommentteja, vaan poistan ne luettuani. Voit kysyä jotain halutessasi, silloin julkaisen sen ja vastaan samalla. Tai voit jättää muuta kommenttia minulle.

Siunausta elämääsi ja kiitos etukäteen! :)

Hymy on vaarallinen

Eräs toimittaja kulki autollaan aamuisin aina saman bussipysäkin ohi. Pysäkillä seisoi mies, joka hymyili kaikille ohikulkijoille aurinkoisesti. Jossain vaiheessa toimittaja alkoi seuraamaan miestä ohiajaessaan, oikeestiko mies hymyilee hänelle aivan joka kerta. Vastaus oli kyllä.
Toimittaja kiinnostui miehestä niin paljon, että päätti tehdä hänestä jutun lehteen. Hänestä se oli niin outoa ja ihmeellistä, että joku viitsii ja jaksaa suomalaisessa kaupungissa näyttää joka aamu hymyn jokaiselle ohikulkijalle. Toimittaja halusi myös selvittää, oliko miehellä kenties jotain taka-ajatuksia.

Kerran taas pysäkin kohdalle tullessaan hän pysäytti auton ja lähti jututtamaan miestä. Mies kertoi avoimesti itsestään ja syyksi hymyilyyn kertoi, että maailmassa on niin paljon surua ja murhetta, että jonkun pitää taistella sitä vastaan, edes yhdellä hymyllä.

Toimittaja teki miehestä asiallisen jutun paikalliseen sanomalehteen. Yllätys olikin suuri, kun toimitukseen alkoi tulla vihamielistä postia ja ko. miestä alettiin karttamaan. Kuviteltiin miehestä kaikkea pahaa, että hän sieppaa lapsia tai on raiskaaja, tms. Toimittaja oli aivan ällikällä lyöty. Hän oli kuvitellut tekevänsä positiivisen jutun positiivisesta ihmisestä, joka piristäisi ihmisiä pimeän talven keskellä. Ihmiset eivät halunneet ajatella positiivisesti, vaan kuvittelivat heti jotain pahaa.

Pikkuhiljaa toimittaja alkoi saamaan myös positiivista palautetta jutusta. Ihmiset kiittelivät häntä muistutuksesta, kuinka hymy ei maksa mitään, mutta antaa paljon toiselle ihmiselle ja itselleen. Vaikka monet ihmiset vielä karttoivat tuota ystävällistä, hymyilevää miestä, niin samalla toimittaja alkoi autolla ajaessaan huomaamaan yhä enemmän hymyileviä ihmisiä. Hän huomasi jopa, että hän itse hymyilee enemmän ihmisille, heidän kanssaan jutellessaan. Hän myös huomasi, että stressi alkoi helpottaa ja lihakset eivät olleet ihan niin jäykkiä, kun hän ei enää kokoajan kulkenut kulmat kurtussa ja suu kireänä.

Ja illalla, kun toimittaja meni nukkumaan, hän ajatteli, että kyllä se hymy on vaarallinen ja sitä vastaan on taisteltava, koska se voi oikeasti muuttaa maailmaa ja saada ihmiset käyttäytymään toisella tavalla.

Siunausta!

Hyvää uutta vuotta!

Ja hei pitkästä aikaa... Vuosikin on jo vaihtunut ja joulutoivotukset jäi tekemättä, mutta toiv. olemme kaikki  porskutelleet hyvin elämässä eteenpäin. Ja kiitos positiivisesta palautteesta, jota olen saanut teiltä, blogilukijani! Olen hyvin otettu siitä. :)

Mitä vuosi tuo tullessaan, sitä ei tiedä kukaan muu kuin Taivaan Iskä, mut odotan sitä innolla, koska Iskällä on meille vain parasta tarjolla (me itse vaan ei aina tahdota sitä parasta ottaa vastaan).
Tänä aamuna ajattelin, kun laitoin itseäni valmiiksi jumalanpalvelusta varten, että Jumala on luonut meistä jokaisesta hyvin kauniita (juuri sennäköisiä, miksikä Isä on meidät halunnut tehdä) eli luonnonkauniita, mutta ihminen itse tuppaa pilaamaan sen oman kauneutensa elämän valinnoilla, kuten ruokavaliolla (minä: liikaa suklaata jouluna), vähäisellä liikunnalla (minä: äh, takkatulen loimussa on paljon mukavampi löhötä), kauneusleikkauksilla (minä: kylhän sitä periaatteessa tuosta voisi vähän ottaa pois ja tuonne lisätä), jne.... Sekä tietysti tärkeimpänä: ilottomuudella, kuinka moni hapannaama näyttää kauniilta? Ja kuinka moni lapsi näyttää rumalta? Ai että, tänäänkin näin seurakunnassa monia ihania luonnonkauniita lapsia, joita ei ole kukaan (vielä) päässyt pilaamaan ja monia luonnonkauniita ihmisiä, jotka ovat onnistuneet pitämään itsensä "puhtaana" (enkä nyt tarkoita sitä, että naama olisi ollut vastapestyn näköinen, tms.).

Hyväksykäämme itsemme juuri sellaisina kuin olemme ja toisemme myös! :)

Siunattua vuotta 2013! Toivottavasti saan ilahduttaa (mieluummin kuin vihastuttaa) sinua mahd. usein myös tänä vuonna...