Hei ja tervetuloa takaisin!
Kuten uumoilin edellisen kerran, niin vielä me tapaamme. Nyt tietysti voin paljastaa todellisen syyn, miksi en ehtinyt enää julkaista uusia tekstejä; luin itseni ylioppilaaksi työni ohessa, joten voimat eivät riittäneet enempään.
Syy, miksi palaan takaisin, on elämäntilanteeni muuttuminen täysin ja ajattelin, jos voisin omilla kokemuksillani ja ajatuksillani tuoda lohtua toisille samassa tai vastaavanlaisessa tilanteessa oleville.
Ehdin olla naimisissa 17 vuotta. Mieheni oli psyykkisesti sairas ja hän sairastui vuosi sitten pahaan masennukseen. Kaikki loppui siihen, kun hän viime jouluna teki itsemurhan ja jätti meidät tänne. Toisaalta kaikki myös alkoi siitä. Jumalaan uskovana ja luottavana on ollut mahtavaa huomata Hänen huolenpitonsa ja kuinka muut ihmiset ovat auttaneet ja rukoilleet puolestamme. Ilman Jumalaa en tiedä yhtään, miten olisin selvinnyt tästä.
Se, miksi pääsin palaamaan töihin pari kuukautta mieheni kuoleman jälkeen ja oon tällä hetkellä suht hyvässä kunnossa, on se, että mua valmisteltiin tähän vuosia. Tein surutyötä pari vuotta, kun odotin, miten miehelleni käy. Veitsenterällä tasapainottelu ei ole henkisesti kovin helppoa ja siksi tilanteen raukeaminen miten tahansa on tietyllä tavalla helpottavaa. Ikävä on suuri, mutta se tasapainottelu loppui ja minulla riittää nyt voimia tavalliseen arkeen.
Tästä jatketaan eteenpäin ja yritän jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani, mitä on elää arjessa surun keskellä. Mitä on elää paikkakunnalla tunnetun miehen leskenä, kun et koskaan tiedä, kenet kohtaat ja miten hän reagoi kohdatessaan sinut. Se on aika raskasta. Tästä enemmän toisissa teksteissä. Nyt lähden viettämään synttäreitäni ulos metsään ja aurinkoon koronasta huolimatta!
Siunausta elämääsi ja voimia kaiken koronan ja muiden virusten keskellä ja erityinen siunaus sinulle, joka elät surun keskellä minun tavoin!
Iipa
Lämmin osanotto Sinulle ja perheellesi. Tuttu mies oli ja suruviesti kosketti syvältä niin nuoria kuin vanhempia.
VastaaPoistaKiitos osanotosta!
Poista