Oletko menettänyt ystävää koskaan? Jostain syystä välinne ovat menneet poikki.
Jos olet, tiedät kuinka tuskallista se on. Varsinkin, jos välirikko on käynyt ilman, että tiedät syytä siihen. Voit vain arvailla syitä. On hankalaa olla syyttämättä itseään, mitä tein väärin, miksi kävi niin, miksi toinen ei sanonut mitään, hylkäsi vain.
Itselleni on käynyt niin. Vaikka pahin kipu on mennyt, se on silti sisimmässäni. Aika ei poista syviä haavoja, vaikka ne parantuisivatkin, arvet jäävät.
Kun sama tapahtuu toisen kerran ja vielä tietää syynkin, mistä välirikko johtuu, se ei ole yhtään sen helpompaa. Ehkä vielä pahempaa. Olenko oikeasti näin kamala ihminen, että kaikki hylkäävät minut?
En. En ole. Me ihmiset vain olemme rikkinäisiä monella tapaa ja törmätessämme toisiimme, saatamme tietämättämme/tahtomattamme hajottaa toisessa ihmisessä jotakin. Ja ne välirikotkin ovat Jumalan suurta armoa, vaikka se ei siltä tuntuiskaan. Emme kasva pelkässä auringonpaisteessa.
Jumalan suurta armoa oli myös se, että jälkimmäisellä kerralla sain ystäväni takaisin. Olen siitä niin kiitollinen Jumalalle, etten osaa sanoin kuvata. Ehkä siinä on pieni pilkahdus sitä tunnetta, mitä Jeesus kokee, kun suostumme Hänen ystävyyteen.
Ihmisystävät ovat minulle todella tärkeitä, mutta kaikkein paras ystäväni on silti Jeesus Kristus. Onneksi Hän tahtoo olla kaikkien ystävä ja sä teet itse päätöksen, haluatko sä olla. Muuta ei tarvita. :)
Siunattua päivää ja hyvää ystävänpäivää 14.2.! :)
Ps. Minun mielestäni ystävänpäivä on joka päivä ja ystävää tulee muistaa muulloinkin, kuin vain kerran vuodessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti